Vastasyntyneen vaatekaappi - Mitä vaatteita vastasyntynyt tarvitsee?

Gugguun Baby Collection on ollut rakastettu lisä Gugguun valikoimaan - olemme saaneet paljon ihanaa palautetta vastasyntyneille suunnitelluista tuotteista ja olemme iloisia, että pääsemme olemaan osa lapsiperheiden elämää jo syntymästä asti!

Gugguu vauvanvaatteet

Vauvan syntymä on jännittävä hetki ja ennen sitä tulevilla vanhemmilla pyörii mielessä kymmeniä kysymyksiä. Tässä artikkelissa pyrimmekin vastaamaan muutamiin odottajien kysymyksiin, aiheena vauvanvaatteet ja niihin liittyvät kysymykset. Keräsimme vastauksia useilta vanhemmilta, jotta saimme kerättyä parhaat vinkit vauvakuplan vaatehuollon pyörittämiseen.

Vastaamme esimerkiksi näihin kysymyksiin:

Mitä ottaa huomioon vauvanvaatteita ostettaessa?

Erityisesti ensimmäistä lasta odotettaessa ei välttämättä käy mielessä yksityiskohtia, jotka tulevat vauvan kanssa eläessä tutuiksi. Kysyimme lukuisilta vanhemmilta mitä he olisivat halunneet tietää ennen ensimmäisen lapsen syntymää vauvan pukemisesta. 

Tällaisia asioita vanhemmat mainitsivat:

Pukemisen helppous

Vastasyntynyt vauva ei vielä kannattele päätään, joka vaikuttaa pukemiseen. Vaatteita joutuu vaihtamaan useita kertoja päivässä, joten helppous on tärkeää senkin kannalta. 

Pukeutumista helpottavia ominaisuuksia vauvanvaatteissa on esimerkiksi…

  • Kietaisumalli bodyssä
  • Napit tai nepparit olkapäällä
  • Leveät ja joustavat vyötäröresorit

Vaatteiden vaihtoa helpottaa myös tarpeeksi suuri vaatteiden määrä - vahinkoja sattuu ja asut saattavat joutua pesuun useamman kerran päivässä. Tämän takia vauvalla olisi hyvä olla ainakin 5 asua sen hetkisessä koossa, jotta vahinkojen sattuessa on aina kuivaa ja puhdasta päällepantavaa.

Arjessa asujen helppous on myös oleellista. Monelle vanhemmalle suosikkiyhdistelmä on laadukas, istuva body, leveävyötäröiset housut tai leggingsit ja sukat. Erityistä kiitosta saavat bodyt, joiden hihat ovat käännettävät, jolloin vauva ei pääse raapimaan itseänsä ja vauvalle ei tarvitse pukea erillisiä lapasia. Tämä myös auttaa pitämään vauvan sormet lämpimänä. Jos vauvalle haluaa pukea erillisen paidan tai hupparin, kannattaa alle pukea vaikkapa lyhythihainen body, jotta puseron noustessa selkä ei vilku paljaana ja vauva pysyy lämpimänä.

Vastauksia kysymyksiin vauvanvaatteista

Lapsen koko ja vaatteiden pitkäikäisyys

Vastasyntynyt kasvaa nopeaa tahtia ja yhden koon vaatteet eivät kestä kauaa käytössä. Ennen lapsen syntymää on kotona hyvä olla muutaman eri koon vaatetta (esim. 50-56), jotta lapsen syntyessä kotoa löytyy jo sopivan kokoista puettavaa. Bodyt, joissa on pidemmän hihat ja housut joiden lahkeet ovat pidemmät, mahdollistavat käärittävyyden ja ovat täten erinomainen valinta vauvoille, sillä ne pysyvät käytössä pidempään. 

Mitä vaatteita vastasyntynyt tarvitsee?

Vauvan syntymän vuodenaika määrittää paljon vaatekaapin tarpeista. Etenkin Suomessa, jossa vuodenaikojen väliset erot ovat merkittäviä, erot tarpeissa ovat myös suuria. Koska vauvan lämmönsäätelykyky ei ole vielä yhtä toimiva, kuin vanhemmilla lapsilla ja vastasyntynyt ei liiku juurikaan, erityisesti vaunuissa, tulee vauva pitää lämpimänä vaatteiden avulla. Vauvan niskaa voi kokeilla sopivan lämpötilan varmistamiseksi - jos niska on viileä, voi vaatetta lisätä. Jos se tuntuu lämpimältä ja hikiseltä, kerroksia on liikaa.

Kesävauvan vaatekaappi

Kesävauvan pukeminen riippuu tietenkin lämpötilasta - helteinen päivä vaatii erilaisen varustuksen kuin sateinen, viileä päivä. Vauva tulee suojata auringonvalolta, eli pysyä varjossa ja huomattavan kuumina päivinä pysytellä mieluiten sisätiloissa. Lämpötilaa kannattaa tarkkailla erityisesti vaunuissa, sillä vaunujen sisälämpötila nousee helposti korkeaksi kesän kuumilla keleillä.

Kesällä kannattaa suosia erityisesti ohuita kerroksia ja lisätä niitä tarvittaessa. Vauvan ihoa voi testata erityisesti niskasta ja yläselästä sekä rintakehästä - jos ne ovat lämpimät ja jopa hikiset, vaatetta voi vähentää huoletta. 

Jos lämpötila on alle hellerajan, pitkähihainen body, trikoohousut ja sukat ovat yleensä riittävät. Mukana voi pitää myös esimerkiksi trikoovilttiä, joka on helppo lisätä vaunuihin lisälämmöksi ja suojaamaan tuulelta. Trikoopipo on myös sopiva tälläiseen lämpötilaan. Jos vauva on vaunuissa, kuomu auttaa suojaamaan tuulelta.

Kun lämpötilassa mennään 20 asteen yli ja helleraja rikkoontuu, vauvan varustusta voi keventää huomattavasti. Helteellä vauvalle voi hyvin riittää lyhythihainen body, johon voi halutessaan yhdistää esimerkiksi trikooshortsit. Kesähattu lierillä antaa lisäsuojaa auringolta. 

UV-suojaava uimapuku on vauvalle erinomainen valinta, sillä aurinkosuojavoiteita ei voi käyttää vauvoilla ja UV-suojaavat uimapuvut ovat usein peittäviä. Erinomaisena ranta-asuna toimiikin UV-suojaava uimapuku, jossa on pitkät hihat ja hieman lahjetta ja lierihattu.

Kevät-ja syksyvauvan vaatekaappi

Välikausina syntyville lapsille kerrospukeutuminen on tärkeää. Lämpötilat voivat vaihdella kovastikin ja lisäksi mukana on usein sateita, oli se sitten vettä tai räntää. 

Sisävaatteina perusvaatteet kuten pitkähihaiset bodyt, trikoohousut, legginsit, sukat ja jumpsuitit riittävät pitkälle. 

Ulkovaatteet riippuvat lämpötilasta. Jos on kyse alkusyksystä tai loppukeväästä ja lämpötilat ovat vielä parinkymmenen tienoilla, katso ylempää kohta kesävauvan pukemisesta. Jos lämpötila on 10-19 asteen tienoilla, voi vauvalle sisävaatteiden lisäksi pukea esimerkiksi villahaalarin, trikoopipon, puuvillaisen kaulahuivin ja puuvillalapaset. Alle 10 asteen lämpötilaan sisävaatteiden päälle kannattaa jo pukea välikausihaalari, joka suojaa tuulelta ja sateelta. Haalarin lisäksi neulottu puuvillapipo-ja lapaset, kauluri tai huivi ja paksummat sukat tai töppöset ovat hyvät lisät pitämään vauva lämpimänä. Oikein viileillä säillä merinohaalari voi olla hyvä lisä välikausihaalarin alle.

Myös syksyllä ja keväällä viltti on järkevä pitää mukana, sillä se auttaa helposti lisäämään lämmittävää kerrosta tai suojaa esimerkiksi sateilta. 

Talvivauvan vaatekaappi

Sisävaatteet talvivauvalle ovat samanlaiset kuin kesän-ja välikausien aikana syntyvillä vauvoilla; pitkähihaiset bodyt, trikoohousut, legginsit, sukat ja jumpsuitit riittävät hyvin ja halutessaan mukaan voi lisätä esimerkiksi hupparia tai collegepaitaa, erityisesti jos oman kodin lämpötila on hieman viileämpi. Vauvaa voi kapaloida myös vilttiin, joka lämmittää hyvin.

Ulkovaatteiden tehtävä on suojata kylmän lisäksi kosteudelta ja tuulelta. Välikausihaalari kannattaa vaihtaa toppahaalariin, joka lämmittää kylmemmällä säällä. Villahaalari on hyvä lisä toppahaalarin alle erityisesti kovemmilla pakkasilla. Pipo, lapaset ja huivi kannattaa vaihtaa lämpimämpiin, merinovillaisiin versioihin ja vauvoille erityisesti nauhalliset pipot ja kypärälakit ovat hyvä vaihtoehto, sillä ne pysyvät korvilla paremmin ja kypärälakki toimii myös huivin tilalla. Voit lukea lisää merinovillasta tästä artikkelista.

Kun on kyse vauvoista, jotka eivät vielä liiku talvella ulkona vaunujen ulkopuolella, lämpöpussi on erinomainen vaihtoehto. Se helpottaa ulkoilua, kun haalaria ei tarvitse erikseen pukea ja riisua, vaan vauvan voi sisävaatteissa sujauttaa lämpöpussiin, tarvittaessa villahaalarin kanssa. Kaukalopussia on helpompi avata sisällä ollessa, ettei vauvalla tule liian kuuma. Vaunujen vyöt saa päälle myös hieman napakammin, kun ne laitetaan sisävaatteiden päälle haalarin sijasta, joka lisää turvallisuutta.

Vauvan collegehaalari - Gugguu jumpsuit vauvalle

Miten vauva puetaan erilaisiin tilanteisiin?

Arjessa helppo pukeutuminen on yksinkertaista bodyn, sopivan alaosan ja sukkien avulla. Mutta mitä vastasyntyneelle puetaan päälle erilaisimmissa tilanteissa, kuten juhlissa tai nukkuessa? 

Missä vaatteissa vauva kannattaa tuoda sairaalasta kotiin?

Vauvan kotiutumisasu määräytyy pitkälti vuodenajan ja sään mukaan. Kesällä body ja trikoohousut sukkien kanssa riittävät mainiosti. Talvella lämpöpussi tai toppahaalari neulotun pipon, lapasten ja tarvittaessa huivin ja töppösten kanssa ovat sopiva asu, kun ulkona ei olla pidempään. Usein sairaalasta saa myös vinkkejä, jos ensimmäinen kotimatka jännittää.

Missä vaatteissa vastasyntynyt nukkuu?

Sopiva pyjama vauvalle on pitkähihainen-ja lahkeinen body tai potkupuku. Kietaisumalli helpottaa pukemista ja vaipanvaihtoa. Jos kotona on kesäisin kovin lämmin, lyhythihainen body voi riittää hyvin. 

Milloin vauvanvaatteet tulee pestä?

Vauvanvaatteet suositellaan pestäväksi ennen käyttöä ja tämän jälkeen aina tarvittaessa. Usein pestävää tulee päivittäin, sillä vaatteet likaantuvat vastasyntyneillä nopeasti.

Mitä pukea vauvalle juhliin?

Pienille vauvoille ei yleensä tarvitse pukea erityisiä juhlavaatteita, siisti yläosa ja alaosa riittävät. Toki vauvoille löytyy myös pukuja ja kauniita mekkoja erityistilanteita varten. Gugguun Baby Frilla Dress on vauvoille sopiva mekon ja bodyn yhdistelmä.

Tutustu Gugguun vauvanvaatevalikoimaan täältä!


Jätä kommentti

Huomio. Kommenttisi täytyy hyväksyä ennen julkaisua.

Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.