Gugguu menestyi Eetin vastuullisuusraportissa!
Tiistaina 22.9. Eettisen kaupan puolesta RY julkaisi vuoden 2020 vuosittaisen raporttinsa, joka käsittelee suomalaisten vaatemerkkien vastuullisuusraportointia ja läpinäkyvyyttä. Tässä blogipostauksessa kerromme lisää raportista ja Gugguun sijoittumisesta.
Eettisen kaupan puolesta ry (Eetti) on kansalaisjärjestö, jonka tavoite on edistää eettistä ja kestävää globaalia kaupankäyntiä ja tuotantoa sekä helpottaa vastuullista kuluttamista. Vuosittaisen Rank a Brand raportin lisäksi Eetti tutkii ja raportoi eri alojen yritysten vastuullisuustoimia-ja viestintää, kouluttaa yrityksiä ja yksilöitä ja avaa kuluttajille tärkeitä aiheita aina rahoituspäätösten vaikutuksista kulutustottumuksiin ja eri alojen ongelmakohtiin.
Vuoden 2020 Rank a Brand raportissa arvioitiin 35 suomalaisen vaatebrändin ilmasto, ympäristö- ja ihmisoikeustyötä ja läpinäkyvyyttä. Brändit on jaoteltu viiteen kategoriaan (A-E) niiden saamien pisteiden mukaan. Kahteen parhaaseen kategoriaan pääsi yhteensä 15 yritystä eli 42% arvioiduista brändeistä. Nämä yritykset saivat vähintään 19 pistettä, kun maksimipistemäärä oli 34. Viime vuonna vain yksi yritys ylsi B-kategoriaan.
Gugguu sijoittui tänä vuonna toiseksi parhaimpaan luokkaan, eli B-kategoriaan.
Teemme Gugguulla päivittäin päätöksiä vastuullisen toiminnan puolesta. Vastuullisuus on ollut yksi Gugguun tukijaloista aivan alusta asti: meille on ollut itsestään selvää, että teemme kaikki valintamme, materiaaleista ja tuotannosta aina kierrätykseen asti perustuen siihen, millainen jälki toiminnastamme jää. Tähän päästään varmistamalla, että tuotteiden materiaalit ja laatu ovat kestäviä, etsimällä uusia ja innovatiivisia ekologisia materiaaleja ja pitämällä huolta siitä, että kaikissa yrityksen osa-alueissa toteutuu oikeudenmukaisuus ja ihmisoikeudet.
Me Gugguulla olemme erittäin iloisia tämän vuoden sijoittumisesta! Kehitimme vuoden 2019 aikana raportointiamme niin, että pystyimme tarjoamaan asiakkaillemme ja muille sidosryhmille perusteellista tietoa Gugguun toimintatavoista ja arvojen toteutumisesta alkuvuonna julkaistussa Vastuullisuusraportissamme. Raportissa käydään läpi Gugguun vastuullisuuteen liittyviä tavoitteita-ja toimia yksityiskohtaisesti. Julkaisimme myös Gugguun Eettiset periaatteet- raportin, jossa käydään läpi periaatteemme eettisyyteen ja miten niitä toteutetaan.
On ehdottoman tärkeää, että vastuullisuuteen liittyvistä aiheista keskustellaan ja että niitä tarkastellaan kolmannen osapuolen toimesta, jotta kuluttajat saavat faktoihin perustuvaa tietoa, jonka perusteella on helpompi tehdä vastuullisia ostopäätöksiä. Olemme kiitollisia Eetti Ry:lle heidän tekemästään tärkeästä työstä ja jatkamme Gugguun kehittämistä eteenpäin ilmaston, ympäristön, eettisyyden ja läpinäkyvyyden tiimoilta entistäkin parempaan suuntaan päivä päivältä.
Arvostamme myös asiakkaidemme tietoisuutta vastuullisuudesta, sekä tapaa tehdä valintoja vastuullisuuteen perustuen. Pidämme Gugguulla jatkossakin kiinni vastuullisuudesta ja sen raportoinnista toimintamme tukipilarina.
Tämä vuonna julkaistuun Gugguun vuoden 2019 vastuullisuusraporttiimme pääset tutustumaan tästä. Voit lukea Eettisistä periaatteistamme täältä.
Lue Eetti Ry:n Ränkkää brändi 2020-raportti löytyy täältä.
Jätä kommentti