Lasten UV uimapuku - kesän tärkein vaatekappale

Kesä on täällä ja olemmekin jo päässeet nauttimaan lämpimistä päivistä - rohkeimmat ovat pulahtaneet luonnonvesiin ja lasten täytettävät altaat ovat ilmestyneet takapihoille. On siis aika kaivaa uikkarit esille!

Tyttöjen uv-uimapuku pitkillä hihoilla

Vaikka aurinko lämmittää kehoa ja mieltä ja antaa virtaa päiviin, on siltä myös syytä suojautua. Vaikka aikuisten ja lasten ihoissa on eroja, tulee molemmat silti suojata säteiltä kunnolla. Lasten iho on silti erityisen altis - iho ei ole vielä ehtinyt kehittämään suojamekanismejaan valmiiksi ja lisäksi UV-säteilylle altistuminen ei poistu ihosta koskaan, vaan kerrostuu vuosi vuodelta, eli nuorena tapahtuneet palamiset vaikuttavat negatiivisesti vielä vuosienkin päästä.  Suoja tulee muistaa myös viileämpinä päivinä, sillä aurinko vahingoittaa ihoa aivan yhtä paljon myös viileämpinä päivinä. Ei siis tarvita hellettä, jotta iho voi vaurioitua.

Lasten UV uimapuvut pitkillä hihoilla

Ihoa voi suojata monella eri tavalla ja tietyt tavat ovat tehokkaampia, kuin toiset. UV-säteily on voimakkaimmillaan puolen päivän aikaan ja tällöin kannattaa suosia sisätiloja tai varjopaikkoja - ja pitää mielessä, että iho voi vaurioitua myös varjossa. Helppo suoja lapsille on vaatetus, sillä erityisesti väljät vaatteet suojaavat ihoa hyvin. Runsaasti puuvillaa sisältävät materiaalit ovat hyvä valinta, sillä ne hengittävät. Pää kannattaa peittää aina lierihatulla tai vähintään lippiksellä. Rannalla paras suoja on aurinkosuojan sisältävä uimapuku.

Lasten UV suojaava uikkari

Rannalla tai muualla vesileikkien lomassa tulee vietettyä paljon aikaa auringon alla, usein kevyemmällä vaatetuksella. Tällöin käännytään aurinkovoiteiden puoleen. Vauvalle vaatteet, varjo ja auringon välttely ovat vauvan paras suoja. Kun valitaan lapselle parasta aurinkovoidetta, kannattaa suosia lapsille valmistettuja vaihtoehtoja ja mahdollisimman korkeata suojakerrointa ja varmistaa, että voiteesta löytyy sekä UVA- että UVB-suojat. Voide kannattaa levittää iholle n. 30 min ennen uloslähtöä, jotta se ehtii vaikuttamaan ja määrässä ei kannata kitsastella - lapsille riittää lapsen koosta riippuen 20-30 ml määrä koko keholle. Muista myös, että voidetta tulee lisätä parin tunnin välein, sillä voiteen teho katoaa ajan myötä ja usein voide ei pysy iholla hikoilusta ja uinnista johtuen. 

Tämän takia rantakassiin kannattaa varata UV-suojan sisältävä uimapuku, jossa on pitkät hihat ja joka suojaa mahdollisimman laajasti.

Gugguun kaikki uimapuvut valmistetaan kankaasta, jolla on SPF 50. Kankaan aurinkosuoja perustuu sen tiheyteen - eli sitä ei ole käsitelty kemiallisesti suojaavilla aineilla. Keväällä 2020 valikoimaan tuli kaksi uutta uimapukumallia, joista molemmista löytyy sekä yksiväriset, että printilliset versiot: UV Uimapuku ja UV Uimapukumekko. Näissä asuissa on otettu huomioon auringolta suojaaminen pitkillä hihoilla sekä selän ja vatsan peittävällä mallilla. UV Uimapuvussa on lisäksi n. polviin asti ulottuvat lahkeet. 

Miksi sitten suosia UV-suojaavaa uimapukua, kun käyttää aurinkovoidetta? Moni on varmasti huomannut, että lapset eivät varsinaisesti rakasta aurinkovoidetta. UV-suojaavan uimapuvun käyttö vähentää rasvattavia alueita, eli se on yksinkertaisesti helpompi vaihtoehto. Lisäksi näille alueilla ei tarvitse murehtia rasvan lisäilystä ja uimapuvun suoja ei kavahda hikoilusta tai uimisesta. Uimapuku peittää usein palavat alueet helposti: hartiat, selkä ja maha tuppaavat palamaan ensimmäisenä.

Katso kaikki uimapuvut täältä


Jätä kommentti

Huomio. Kommenttisi täytyy hyväksyä ennen julkaisua.

Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.